PORTFOLIO

”Haluan työssäni tutkia ja laajentaa monialaisen taiteen rajojaylittäviä mahdollisuuksia. Sen myötä ennakkoluulottomien, yllätyksellisten työryhmien yhteistyömahdollisuukset ovat yhä moniulotteisempia. Haluan avata uusia todellisuuksia taidekentän tarkasteltavaksi ja samalla avartaa ja kyseenalaistaa edelleen tiukassa olevia genre- seka valtarakenteita suhteessa taiteilijan vapauteen ja taiteen ennakko-odotuksiin.

Kysymykset ihmisyydestä, ihmisenä olemisesta, eksistentiaalisesta ulottuvuudesta ja toisen kohtaamisesta ovat keskeisiä taiteellisessa työssäni.”

Katja Lundén Helsingissä 09/2021

Tanssitaiteilija Katja Lundén (26.3.1976)

on 25 vuotta jatkuneen uransa aikana työskennellyt lukuisien kotimaisten ja ulkomaisten tanssijoiden ja koreografien kanssa. Hän työskentelee taiteellisena johtajana ja tanssijakoreografina Katja Lundén Companyssa, joka perustettiin vuonna 2000. Hän on tullut tunnetuksi taiteenlajien välisiä rajoja rikkovista teoksistaan, kuten Flamencosauna, Universo, Muiston jälki, Edvard Munch – Elämän tanssi, Shadowplay, kehitysvammaisille tanssijoille toteutettu Kromosomi 47 flamenco, AfterMachine ja La Vida de una Elefante (teos valmistui yhteistyössa paikallisten muusikoiden kanssa Villa Karon residenssissä Beninissa, Afrikassa). Lisäksi Lundén työskenteli tanssija Emilia Ahon kanssa vuosina 2007-2016 Aho & Lundén Companyssa espanjalaisten eturivin koreografien (Rafaela Carrasco, Manuel Liñan, Olga Pericet, Concha Jareño) tilausteoksissa.

Hanen yhteistyökumppaneitaan ovat olleet muun muassa muusikot Kimmo Pohjonen, Jussi Tuurna, Joonas Widenius Trio ja Anna-Mari Kähärä, Karo Sampela, Antonio Campos, Pablo Suarez ja Juan Antonio Suarez Cano. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. koreografi Kaari Martinin (Peppi Pitkätossu, Kerro minulle sade, Bernarda Alban talo) ja koreografi-tanssija Reija Wäreen kanssa (Com2Pas). Katja Lundén on työskennellyt koreografina myös musiikkiteatterin saralla Uudessa Iloisessa Teatterissa v. 2014 (UIT) sekä tanssija-koreografina mm. Pirjo Bergströmin, Mikko Rasilan ja Zarkus Poussan kanssa sekä esiintynyt improvisaatiopohjaiseen esiintymiseen perustuvalla konseptilla mm. Alpo Aaltokosken ja Reijo Kelan kanssa. Hänesta 2009 valmistuneessa ”Flamencon Huuto”- dokumentissa kuvataiteilija Kuutti Lavonen kommentoi Lundénin työskentelyä Edvard Munch-teoksen parissa.

Katja Lundén on esiintynyt 20 vuoden ajan useilla tärkeillä kotimaisilla ja ulkomaisilla tanssialan festivaaleilla kuten Pyhäjärven täydenkuun tanssit, Jyväskylän tanssin aika, Kuopio tanssii ja soi, Oudance festival, Tampereen flamencoviikko, Korea Busan International Dance Festival, Dansefestival Barents Norway, La otra mirada del flamenco Madrid, Nordic Flamenco Festival Stockholm. Hän on toiminut kehitysvammaisten flamencoopetukseen keskittyvän Blue Flamenco- koulun rehtorina vuodesta 2008 alkaen sekä opettanut tanssia yli 20 vuoden ajan Suomessa ja ulkomailla. Katja Lundén on valmistunut Helsingin yliopiston Taiteen tutkimuksen laitokselta filosofian maisteriksi pääaineena estetiikka v. 2004 ja tehnyt pro gradu –työnsä tanssitaiteesta.

Katja Lundén Companyn uusimmat teokset

Katja Lundén Companyn teos Flamencosauna on kiertänyt Suomea vuosina 2017-2018 ja sen on nähnyt v. 2021 yli 2500 katsojaa. Teoksen työryhmään kuuluvat ohjaaja Kari Heiskanen, puvustaja Erika Turunen ja valosuunnittelija Teemu Nurmelin.

Monitaiteinen teos Universo valmistui v. 2019, sen työryhmään kuuluvat mm. muusikko-säveltäjät Anna-Mari Kahara ja Sara Puljula, tanssija-muusikko Janne Marja-aho sekä käsikirjoittaja Aina Bergroth ja ohjaaja Kari Heiskanen.

Companyn uusimman teoksen, monitaiteisen Muiston jäljen ensi-ilta oli Helsingissä syyskaudella 2020. Sen työryhmään kuuluvat mm. muusikko Joonas Widenius, tanssija-näyttelijä-laulaja Janne Marja-aho seka ohjaaja-näyttelijä-laulaja Susanna Haavisto.

Kevätkaudesta v. 2021 alkaen Lundén on työstänyt uutta monitaideteosta Ihoni on pehmeä muusikko-säveltäjä Stina Koistisen kanssa. Teoksen ensi-ilta on lokakuussa 2022 Aleksanterin teatterissa.



Kuvaaja: Saara Autere
Lataa isompi kuva tästä



KATJA LUNDÉN & JANNE MARJA-AHO:
ENCUENTRO - KOHTAAMINEN (2023

Kahden taiteilijan duetto yhteisestä ja jaetusta maailmasta, nykytanssista, flamencosta ja tangosta.

Lavalla toisensa kohtaavat palkittu tanssija-koreografi Katja Lundén ja monialaisuudellaan häikäisevä tanssija-laulaja Janne Marja-aho sekä muusikkovirtuoosit Sara Puljula ja Mikko Helenius.

Vuoden taiteilija 2022-palkittu Katja Lundén on yli 20-vuotisella urallaan tullut tunnetuksi rajojarikkovista monitaideteoksistaan kuten Ihoni on pehmeä, Muiston jälki, Universo, Flamencosauna, Edvard Munch – Elämän tanssi ja Norsun Elämää - La Vida de Una Elefante. Katja Lundén Companyn tyyli on uniikki sekoitus mm. flamencoa, nykytanssia sekä uudenlaista musiikkiteatteria.

Tanssitaiteilija-laulaja Janne Marja-aho on tehnyt monialaista työtä yli 20 vuoden ajan Suomen ja Euroopan huipputekijöiden kanssa niin tanssin, teatterin kuin musiikin parissa.Teokset ovat vaihdelleet nykytanssiteoksista suurin musikaaleihin ja teatteriteoksiin, soolokonserteista poikkitaiteellisiin, kokeellisiin esityksiin. Hänet muistetaan myös Tangomarkkinoiden finaalista v. 2022.

Sibelius Akatemian kasvatti, kanttori, tango- ja bandoneontaituri Mikko Helenius on säveltänyt ja sovittanut runsaasti kirkkomusiikkia sekä musiikkia mm. useisiin dokumenttielokuviin. Helenius on niittänyt mainetta myös kotimaamme rajojen ulkopuolella: sävellysopintoja Pariisissa Gustavo Beytelmannin johdolla, bandoneonistina elokuva- ja nykymusiikkiprojekteissa Ranskassa sekä levytyksiä ja kiertueita sveitsiläisen Estufa Caliente -yhtyeen kanssa.

Sara Puljula on freelancermuusikko, jonka erikoisosaamisena on kansanmusiikki. Hänen ensimmäinen teatteripestinsä oli Nummisuutarit Rovaniemen kaupunginteatterissa ja nyt hän on yksi Suomen käytetyimpiä teatterimuusikoita. Lisäksi hän soittaa myös niin nimekkäiden artistien kuin eri orkesterien ja romanimuusikoidenkin kanssa.



Lavalla: Janne Marja-aho, Katja Lundén, Sara Puljula, Mikko Helenius
Koreografia: Katja Lundén ja Janne Marja-aho
Käsikirjoituksen konsultaatio: Aina Bergroth
Valosuunnittelu: Max Wikström
Kuvaaja: Tanja Ahola


about

about

about

about



KATJA LUNDÉN COMPANY & STINAKO:
IHONI ON PEHMEÄ (2022)

Stina Koistisen musiikin ja Katja Lundénin koreografian varaan rakentuva intensiivinen ja räiskyvä teos sukeltaa kärsimyksen, eron ja henkilökohtaisten katastrofien raadollisuudesta läsnäolon ja kollegiaalisuuden toivoon, ruumiillisuuden huumoriin ja voimaan. Ihoni on pehmeä ravistelee sisäistettyä naisvihaa, joka vie yhteisöllisyydeltä pohjan, ja muistuttaa voimasta, jonka ystävyys avaa. Suurimman surun keskeltä esitys muistuttaa kuin ystävä: ”Sinä selviät tästä. Sinä muutut. Mutta selviät.”



Esiintyjät: Emilia Aho, Stina Koistinen, Katja Lundén, Senja Suvanto, Laura Viding
Musiikin sävellys ja sanoitus: Stina Koistinen
Koreografia: Katja Lundén
Dramaturginen konsultaatio: Aina Bergroth
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Valokuvat: Saara Autere

about

about

about



MUISTON JÄLKI (2020)

Kenen muisto - oikea vai väärä muisto? Katja Lundén Companyn monitaiteinen Muiston jälki-teos on matka flamencon, nykytanssin ja musiikkiteatterin maailmoihin. Lavalla muistoja äänellään ja liikkeillään tulkitsevat huikeat Susanna Haavisto, Katja Lundén ja Janne Marja-aho seka Joonas Widenius. Muiston jälki paloittelee muistoja ja muistamisen tapoja, etsii muistoille erilaisia ääniä. Minkälaista tahdonalaista tarinaa kirjoitamme elämästämme?

Esiintyjät: Susanna Haavisto, Katja Lundén, Janne Marja-aho, Joonas Widenius
Käsikirjoitus: Susanna Haavisto, Katja Lundén, Janne Marja-aho
Koreografia: Katja Lundén ja Janne Marja-aho
Välitekstit: Susanna Haavisto
Visualisonti: Työryhmä
Valokuvat: Tommi E. Virtanen


about

about

about

about




UNIVERSO (2019)

Nouse ja katso untasi: Miltä se nayttää?

Katja Lundén Companyn teos Universo on Anna-Mari Kähärän säveltämä huikea laulu- ja tanssimatka unen ja valveen rajamaille. Tämä läpisävelletty teos on vahvasti flamencon juurilla, versoillen nykytanssin kautta uudenlaiseen musiikkiteatteriin. Katja Lundénin ja Janne Marja-ahon koreografiat yhdistyvät kokonaisvaltaiseksi teokseksi jossa ääni ja liike ovat yhä. Lavalla 5-henkisen tanssiryhmän kanssa musisoivat loistavat Anna-Mari Kähärä ja Sara Puljula.

Esiintyjät: Anna-Mari Kähärä, Laura Lahe, Katja Lundén, Janne Marja-aho, Sara Puljula, Senja Suvanto ja Laura Viding
Koreografia: Katja Lundén ja Janne Marja-aho
Musiikin sävellys: Anna-Mari Kähärä
Ohjaus ja käsikirjoitus: Katja Lundén, Janne Marja-aho ja Anna-Mari Kähärä
Dramaturginen konsultaatio: Aina Bergroth
Ohjauksen konsultaatio: Kari Heiskanen
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Valo- ja aanisuunnittelu: Janne Teivainen
Valokuvat: Saara Autere

Universon sivulle »



about

about

about

about

about

about

about

about





FLAMENCOSAUNA (2017)

Mitä tapahtuu suomalaisessa saunassa vuonna 2020 kun lauteilla 5 hikistä flamencotanssijaa vihtovat koputuksia Kimmo Pohjosen musiikin tahtiin? Löylyä kiukaalle heittää koreografi-tanssija Katja Lundénin lisäksi ohjaaja Kari Heiskanen.

Flamencosauna tuo yhteen kahden eri kulttuurin peruskivet: tunteikkaan flamencon ja suomalaisen saunan. Se on rohkea hyppäys flamencoon usein liitetyn visuaalisen ja kulttuurisen kuorrutuksen taakse – tilaan, jossa ihmiset kohtaavat aidoimmillaan ja puhtaimmillaan. Flamencosauna on kuva tämän päivän suomalaisesta saunasta, joka on ikiaikainen, perisuomalainen elämän ja syntymän voimauttava kokemus seka elävän äänekas, moderni ja monikulttuurinen kohtauspaikka.

Koreografia: Katja Lundén
Ohjaus: Kari Heiskanen
Musiikki: Kimmo Pohjonen ja Samuli Kosminen
Esiintyjät: Emilia Aho, Johanna Komppa, Laura Lahe, Katja Lundén, Laura Viding
Valosuunnittelu: Teemu Nurmelin
Pukusuunnittelu: Erika Turunen
Valokuvat: Saara Autere

Flamencosaunan sivulle »



about

about

about

about



Arvostelusitatteja v. 2017-2023

Katja Lunden Company/Teokset Encuentro (2023) Muiston jalki (2020) Universo (2019 Flamencosauna (2017)


Encuentro (2023):

”Lundénin flamencotanssi on kiehtovaa katsottavaa ja kuunneltavaa läpi koko teoksen. Hänen tapansa välittää kaikki tunteet oivallisesti tuotetun liikkeen dynamiikan ja sen vaihtelun kautta on kiinnostavaa. Samoin se, kuinka hänen jalkatyönsä voi olla viiltävän terävää ja samaan aikaan ylävartalo ja kädet soljuvan pehmeitä. Lundénin liikkeessä mikään ei ole turhaa.”

”Pari (Marja-aho ja Lundén) selvästi nauttii yhteistyöstä. Toiselle annetaan tilaa ja häntä kuunnellaan. Varsinaista kilpailua tai kisailua ei näy, vaikka huivia vähän eri suuntiin vedetäänkin. Kohtaamisista välittyy lämpö ja arvostus.”
Merja Koskiniemi, HS

Muiston jalki (2020):

"Muiston jälki kasaa erilaisia muistoja päällekkäin, ja esitys muuttuu hetki hetkeltä kiinnostavammaksi, kun tunteiden ja ajatusten määrä lisääntyy, kunnes tunnelma on miltei pakahtunut." Maria Säkö, Hs "Muiston jälki on esitys, jonka loppuessa ajattelee, että joko nyt. Ja se jos mikä kertoo onnistuneesta esityksestä, jossa kaikki on kohdallaan."
Annikki Alku, Demokraatti

"En behaglig känsla dröjde kvar i kroppen efter den charmigt lagmälda föreställningen Muiston jälki."
Tove Djupsjöbacka, HBL

"Sanaleikit muistamisesta ja unohtamisesta, Katja Lundénin tanssit huikeine ilmeineen sekä Haaviston ja Janne Marja-ahon dialogi väärästä muistosta tuovat kaivattua kepeyttä ja kirpeyttä teokseen. Kiinnostavia yksityiskohtia on runsaasti, mutta silti intensiteetti säilyy. Hybridi napauttaa ajatukset liikkeelle ja kaivaa muistot mielen sopukoista, ennakkoluuloton ja koskettava seos maistuu – elämältä."
Mervi Leino, Amusa

"Muiston jälki on monitaiteinen teos, joka sekoittaa flamencoa, nykytanssia sekä musiikkiteatteria. En muista, että olisin koskaan nähnyt flamencoa livenä, ja huh, miten vahvasti sillä voi tulkita tunteita! Se vei niin vahvasti mukanaan katsojankin, että luultavasti heiluin ja huojuin yleisössä kuin transsissa. Muistojen ja muistamisen tulkitseminen väkevien lauluäänien kautta oli yllättävän voimakas kokemus sekin.-- Olo oli kuin olisi juuri saanut hieronnan, rakastellut ja syönyt hyvin; kulttuurin täyttämä."
Lähiömutsi Hanne Valtari, Instagram

Universo (2019):

”Ehkä kaikkein vahvimman yllätyksen aiheuttaakin elävä musiikki ja ylipäätään esiintyjien musisointitaidot tanssitaitojen rinnalla---Valuminen, rajojen ylittäminen, uppoaminen ja sekoittuminen ovat Universon ytimessä. Mutta ne eivät välittyisi lainkaan, jos kyseess eivät olisi taiteilijat joiden skaalan laajuus ja fokusoinnin täsmällisyys ovat aivan omaa luokkaansa. Sillä kaikesta sekoituksesta erottuu ennen muuta sävyjä.”
Maria Säkö, HS

"Ryhmän uuden teoksen Universon kohdalla odotukset olivat korkealla. Eikä niissä petytty."
Annikki Alku, Demokraatti

"Universo on lumoava esitys, monitahoinen, mutta kokonainen."
Risto Kolanen, Kallio-lehti, Munkin seutu, Rööperi

"Katja Lundén omger sig med en nyskapande och lyckad arbetsgupp i drömskt surrealistiska Universo."
Tove Djupsjöbacka, HBL.

Flamencosauna (2017):

”Flamencosauna on tunnin mittainen maagisen hyvä teatteriesitys, jonka ei soisi koskaan päättyvän. Kuuden naisen läkähdyttävän intensiivinen esitys sykkii taitoa, iloa, yllätyksiä ja huumoria. [...] Yleisö hurrasi esitykselle seisaallaan, eikä suotta. Sauna on täystyrmäys.”
Matti Kuusela, Aamulehti

"Lundén on aiemminkin paukuttanut flamencon rajoja. [...] meikäläisittäin tässä on otettu molemmista kulttuureista rusinat pullasta. [...] Kuten tässä Lundénin ihanan höperössä mutta puhdistavassa teoksessa."
Jussi Tossavainen, HS

"Maagisen komea tanssiesitys..."
Risto Kolanen, Kallio-lehti, Munkin seutu, Rööperi

”Lundén ja viisi muuta ilmaisuvoimaista tanssijaa maalaavat näyttämölle hurmaavan näkymän naisten saunahetkestä...”
Anni Valtonen, Teatteri & Tanssi